Vanhempi valtiomies Paavo Väyrynen kirjoitti blogissaan Poliittinen ratkaisu Ukrainan sotaan:

”Näköpiirissä on suunnatonta tuhoa ja paljon kuolonuhreja – myös siviilejä, lapsiakin. Pahimmassa tapauksessa ajaudutaan maailmansotaan kaikkine kauheuksineen.

Sota ja sen käynnistämät pakotteet uhkaavat suistaa maailmantalouden syvään lamaan, josta kaikki kärsisivät. Nälänhätäkin saattaa meitä uhata.

Näissä oloissa olisi tehtävä vakava yritys tulitauon ja aselevon aikaansaamiseksi ja neuvottelujen käynnistämiseksi.

Kaikkien osapuolten tulisi tunnustaa tosiasiat, myöntää omat virheensä ja olla valmiita joustavuuteen, jolla rauhanomainen ratkaisu saataisiin aikaan.

Tarvitaan ennakkoluulottomia aloitteita ja toimintaa.”

Sota on aina hirvittävää ja sodan kauheuksien lopettamisen ihmisten kärsimyksen vähentämiseksi tulisi olla ylivoimaisesti se tärkein asia. Väyrynen on näissä Ukrainan sodan aikaisissa blogeissaan osoittanut esimerkillistä valtioviisautta, joka on keskittynyt ratkaisun hakemiseen.

Käytännössä kaikki muut suomalaiset poliitikot ovat ryhtyneet jakelemaan tuomioita, tappavia aseita ja vaatimuksia Venäjän eristämiseksi, tilanteen pahentamiseksi sekä sodan, tuhon ja hävityksen laajentamiseksi.

Tartun edellä esittämäni lainauksen viimeiseen riviin. ”Tarvitaan ennakkoluulottomia aloitteita ja toimintaa.”

Latinan kielessä on sanonta status quo ante bellum, eli ”kuten asiat olivat ennen sotaa.” Sillä on viitattu alun perin rauhanehtoihin, joissa osapuolet palasivat ennen sotaa vallinneeseen tilaan.

Suomi on ottanut Ukrainan asian upeasti omakseen. Tarpeellista tukea on kerätty runsaasti ja kansalaisia on matkannut jopa Ukrainan rajoille tukemaan kotimaastaan sotaa pakenevia.

Ennakkoluuloton aloitteeni on, että Suomi ja Ruotsi voisivat vauhdittaa ja tukea rauhan saavuttamista Ukrainan kansan tueksi ilmoittamalla, että maat sitoutuvat sotilaalliseen puolueettomuuteen yhdessä Ukrainan kanssa ja kaikista pakotteista irtautumiseen, mikäli pysyvä rauha Ukrainassa saavutetaan. Eli palaisimme osaltamme tilaan ennen Ukrainan kriisiä.

Tämä olisi kaikille eduksi. Ukrainalaiset voisivat palata kotiin, syvimmän talouslaman ja sen aiheuttamien ongelmien uhka väistyisi, suomalaiset yritykset voisivat palata Venäjän markkinoille. Jälleenrakennus voisi alkaa.

Ratkaisun hinta olisi taloudellisesti pieni, mutta Venäjän kannalta houkutteleva. Rautaesiripun rakentaminen Suomen itärajalle ei palvele Suomen kansallisia etuja millään tavalla. Suomi ja Ruotsi eivät häviäisi mitään, vaan elämä jatkuisi kuin ennenkin. Ratkaisun hinta olisi siis lähinnä poliittinen. Voittaja olisi Ukrainan kansa.

Uskon, että tavallinen kansa haluaa tukea ukrainalaisia ja rauhan palaamista Eurooppaan kaikin keinoin. Harvassa ovat ne, joille Suomen Nato-jäsenyys on niin suuren ja kiihkeän kaukorakkauden kohde, että sitä kannattaisi jäädä suremaan.

Suomella on pitkät perinteet puolueettomuudesta ja rauhan rakentamisesta. Emme kai me halua vahvistaa omaa turvallisuuttamme ukrainalaisten kustannuksella? Se on vastoin Euroopan turvallisuus ja yhteistyöjärjestö ETYJ:n periaatteita.

Vuonna 2025 tulee kuluneeksi 50 vuotta Helsingissä järjestetystä ETY-kokouksesta. Diplomaatti Jaakko Iloniemen mukaan se oli rauhan ponnistuksista lajissaan suurin. Se oli korkeimman tason poliittinen konferenssi, johon kaikki eurooppalaiset ja pohjoisamerikkalaiset johtajat osallistuivat.

Euroopalla olisi aihetta juhlaan ja Suomella kansalliseen ylpeyteen. ”Helsingin henki” olisi palannut.