Hämeenlinnan kaupunginjohtajaa Timo Kenakkalaa on ehditty vuosikausia moittia hajuttomaksi. Enää ei tarvitse, sillä kaupunkilaiset saivat tänään miehestä kertaheitolla vainun. Kenakkala esitti siis kaupunginhallitukselle toriparkkikansanäänestyksen torppaamista. Kenakkalan perusteet esitykselle torpata kansanäänestys ovat kestämättömät.

Kenakkalan ensimmäinen perustelu koskee sitä, että toriparkkihanketta ei voisi rinnastaa koulujen rakentamis- ja korjaustarpeeseen, koska ”toriparkissa kaupungin osuudeksi jäisi Hämeenlinnan Pysäköinti Oy:n lainaosuuden takaaminen, joka on alle puolet hankkeen kokonaishinnasta.” Kyse on pelkästä retorisesta kikkailusta. Mikäli kaupunki järjestäisi kouluhankkeiden rakentamisen vaikkapa elinkaarimallilla, kyse olisi rinnastettavasta asiasta. Näinkin on tässä maassa kouluja rakennettu. Onko Kenakkala unohtanut, kenen kioski se Hämeenlinnan Pysäköinti Oy on?

Toinen perustelu koskee kyllä/ei -kysymyksenasettelua, joka on Kenakkalan näkemyksen mukaan liian yksinkertainen, koska pysäköintilaitoksen rakentaminen ei ole hänen mielestään keskustan kehittämisestä erillinen asia. Tämä ei ole mikään peruste kansanäänestystä vastaan. Kansa haluaa nimenomaan äänestää siitä, jatkuuko toriparkkifantasiointi osana keskustan kehittämiskokonaisuutta vai lyödäänkö se vihdoin lopullisesti laudalta. Myös kolmas perustelu käy pikemminkin äänestyksen puolesta, koska siinä mainitaan pysäköinnin eri vaihtoehtojen olevan jo pöydällä keskustan kehittämiskokonaisuuden suunnittelussa. Kun vaihtoehtoja kerran on jo pöydällä, ei kokonaisuuden pitäisi kaatua yhden vaihtoehdon hyväksymiseen tai poissulkemiseen.

Kenakkalan neljäs perustelu, kansanäänestyksen hinta, onkin sitten jo täysin absurdi. Kansanäänestyksen oletettu hinta, noin 109 000 euroa on siis liian kova hintalappu demokratialle, mutta summa ei kuitenkaan ole yhtään liian suuri rakentaa torin alle kaksi parkkiruutua? Summa ei myöskään ollut liian suuri teettää Ramboll Finland Oy:llä toriparkin hankeselvitystä nykyisen kaltaisessa poliittisessa ilmapiirissä? Kansanäänestystä oletettavasti edullisemman kansalaiskyselyn järjestämisen unohtaminen esityksestä haisee jo puhtaasti tarkoitushakuiselta. Tai sitten sen ehdottamisen tuoma glooria on tarkoituksella jätetty kaupunginhallituksen silmäätekeville.

Kimmo Kautio

 

Linkit:

https://www.hameensanomat.fi/kanta-hame/ei-kansanaanestysta-toriparkista-kenakkala-torppaa-2348-aanta-keranneen-kuntalaisaloitteen-neljalla-syylla-917756/

https://yle.fi/uutiset/3-10368955

https://fi.wikipedia.org/wiki/Elinkaarimalli

https://yle.fi/uutiset/3-8426055

 

Mainokset