Muiden puolueiden edustajat valittavat, että perussuomalaiset käyvät kuntavaaleja valtakunnan asioilla.
Minusta taas on jännä ajatus, että kuntavaalien alla ei saisi enää puhua valtakunnan politiikasta mitään, vaan pitäisi jauhaa ainoastaan kotikylän siltarummuista, kuin niillä ei olisi mitään yhteyttä valtakunnan politiikkaan. Pitäisi ikään kuin redusoida itsensä yleisesti politiikasta kiinnostuneesta ihmisestä pelkäksi kuntavaaliehdokkaaksi.
Vaatimuksiin kuntapolitiikan ja valtakunnan politiikan erottamiselle toisistaan on toki lähihistoriasta löydettävissä surullisenkuuluisa esimerkki Jyrki Kataisen kuuden puolueen hallituksen ajoilta. Kokoomus, SDP, vihreät, vasemmistoliitto, RKP ja KD onnistuivat – kenties edellä mainittujen valittajien toivomalla tavalla – tämän eron tekemisessä.
Vuonna 2011 aloittaneen, niin sanotun ”Six pack” -hallituksen ministerit ja kansanedustajat nimittäin pyrkivät täyttä höyryä viemään eteenpäin kuntaliitoksiin – tarvittaessa jopa pakkoliitoksiin – tähdännyttä kuntauudistusta. Kokoomuksen ja demareiden jäsenkirjoilla virkansa ansainnut kuntien virkamiesjohto ja kuntapäättäjät nousivat kuitenkin avoimeen kuntakapinaan saavutettujen etujensa puolesta – omaa hallitustaan vastaan!
Yksi kuntakapinalle kasvonsa antaneista oli Janakkalan silloinen kunnanjohtaja, kokoomuslainen Anna-Mari Ahonen, joka liittyi nopeasti mukaan Sysmästä lähteneeseen pienten kuntien kapinaan. Silloinen Hämeenlinnan kaupunginjohtaja Tapani Hellstén varoitteli Janakkalan kapinoinnin vaarantavan koko seutukunnan edunvalvonnan.
Sinipunan kentän kapinoinnista huolimatta keskustan välikysymykset kuntien lähipalveluista ja kuntauudistuksesta eivät onnistuneet kaatamaan Kataisen hallitusta. Hallituspuolueiden kansanedustajat pitivät hillotolppansa kuntakentän mielipiteistä välittämättä.
Vuoden 2012 kuntavaalit käytiin esimerkiksi silloisessa kotikunnassani Hattulassa itsenäisyystaistelun tunnelmissa. Puolueet ja ehdokkaat kautta linjan julistivat kunnan itsenäisyyden olevan kaikkein tärkeintä ja sen kerrottiin olevan lähipalvelujen paras turva, kun taas mahdollisten kuntaliitosten peloteltiin vievän kyläkoulut ja tekevän syrjäkylistä liitoskunnissa syrjäkylien syrjäkyliä.
Kuntaliitosten uhan väistyttyä ja kuntakapinan soihtujen sammuttua, kuntapäättäjät kuitenkin ryhtyivät kyläkoulujen lakkautuksiin korkeimman omatoimisesti.
Pohjimmiltaan kymmenen vuoden takainen kuntakapina oli näytös, jossa kuntapäättäjät takertuivat saavutettuihin asemiinsa ja jäsenkirjavirkamiehet uhkaavan uudistuksen heiluttamiin jakkaroihinsa. Oma etu kulki kaiken edellä, isänmaan etu kaukana perässä. Muutosta pelättiin, kuin ruttoa.
Joidenkin pelko olikin ymmärrettävä. Niillä äänimäärillä, joilla pikkukunnassa pääsi aina kunnanhallitukseen asti, ei ehkä olisi suuremmassa kunnassa istuttu edes valtuustossa. Pienempien kuntien virkamiesjohdolle olisi räätälöity mitättömiä suojatyöpaikkoja.
Nyt pelko on jälleen käsin kosketeltava. Tällä kertaa pelätään perussuomalaisia ja kuntavaalien mahdollisesti tuomia muutoksen tuulia niin paljon, että jopa terveen järjen, suhteellisuudentajun ja asioiden tärkeysjärjestykseen laittamisen peräänkuuluttaminen on silkkaa pahuutta ja vääryyttä.
Lähde:
Kimmo Kautio 