Saksan Hanaussa keskiviikkona tapahtunut valitettava joukkoampuminen osoittaa, että poliittisten ääriliikkeiden uhka, niin äärioikealta kuin äärivasemmaltakin, on otettava vakavasti, siitäkin huolimatta, että ampujalla kerrotaan olleen mielenterveysongelmia. Poliittiset ääriliikkeet ovat kuitenkin varsin pieniä ongelmia islamilaisen ääriajattelun rinnalla.

On muistettava, että esimerkiksi Pohjoismainen vastarintaliike ei Suomessa nauti enää minkäänlaista suojaa, vaan se on korkeimman oikeuden päätöksellä kielletty. Sille ei olla rakentamassa temppeleitä valtion suosiollisella avustuksella, kyseinen ideologia ei nauti uskonvapauden suojaa eikä kyseisen ideologian edustajia ole nähty kenenkään vastaanottavan lento- ja rautatieasemilla ”nazis welcome” -kylttien kera. Kirkko ei piilottele heitä virkavallalta eikä Helsingin kaupunki painata oppaita, kuinka pärjätä Suomessa kiellettynä neo-natsina.

Äärioikeistolaisen tai -vasemmistolaisen aivopesun saaneita lapsia ei rahdata äiteineen Suomeen kaukomailla sijaitsevilta leireiltä. Ulkoministeri ei suhmuroi poliittisen uransa kustannuksella heidän hyväkseen eikä sisäministerimme ole heidän kohtaloistaan kovinkaan huolissaan.

Ihmisoikeusjulistuksella ei lyödä päähän ihmisiä, jotka vaativat toimia heidän terroristisen toimintansa elinedellytysten kitkemiseksi. Heidän oikeuttaan kulkea naamioituna julkisilla paikoilla ei puolusteta henkeen ja vereen. Heihin kohdistuvien oikeustoimien täytäntöönpanoa ei aktiivisesti häiritä yhdenvertaisuusvaltuutetun, ministereiden ja ihmisoikeusoppineiden kannustuksella.

Kaiken kaikkiaan yhteiskuntamme siis suhtautuu poliittisten ääriliikkeiden uhkaan ainakin toistaiseksi kohtuullisen terveesti. Harvassa ovat ne, jotka suut vaahdossa ja ilmeisen tosissaan selittävät, että Hanaun ampujan kohdalla kyse olisi vain valitettavasta yksittäistapauksesta, joka ei liity millään tavalla mihinkään uskontoon tai vihaideologiaan. Tällaisessa kieltäymyksen tilassa Euroopassa elävät lähinnä vihervasemmistolaiset voimat, kun on kyse islamilaisesta terrorismista.

Yhtenä tällaista sisäistä terrorismia selittävänä tekijänä on mielestäni huomioitava se, että länsimainen, vapaa yhteiskunta näyttää olevan kyvytön patoamaan sille vieraiden, vihaa lietsovien ja ristiriitaisten ideologioiden saapumista. Tämä johtaa vääjäämättä myös kotoisten vihaideologioiden nousuun ja voimistumiseen.

Kun kansankerroksissa koetaan, että valtiovalta ei suojele omiaan, vaan ennen muuta vierasta, se johtaa johonkin sisarkateuden tai parisuhteessa petetyksi tulleen kokemuksen kaltaiseen vihaan. Tässä mielessä vihaisuuden ja vihan ilmaisun kieltämisellä reagoiva yhteiskunta toimii, kuin vanhempi tai puoliso, joka kieltää toisen ihmisen tunteet ja pakenee vastuutaan sen sijaan, että kohtaisi asian.

Petetyn kansan vihan syyt on mitätöimisen sijaan kohdattava.