Kävin torstaina 19.3. Hämeenlinnassa kuulemassa Ulkoministeriön alivaltiosihteerin Matti Anttosen alustusta Suomen ulkopolitiikasta. Päällimmäisenä jäi mieleen kritiikitön EU-myönteisyys. Ajammeko Suomen vai EU:n etua?

On totta, että globaalit ongelmat vaativat globaaleja ratkaisuja, mutta kansainvälisyys ja avoimuus ovat asenteita, jotka eivät lähtökohtaisesti vaadi liittoutumista ja isänmaan myymistä minimaalisesta vaikutusvallasta. Yhteistyökyky ei ole vietäväksi antautumista.

Ruotsi ei ole Suomea vähemmän kansainvälinen ilman euroa, eikä Sveitsi ilman EU-jäsenyyttä. Suomenkaan ei tule pelätä sitä, mitä muut meistä nyt ajattelevat, jos olemme eri mieltä. Tarvitaan isänmaan edun ajamista, eikä patologista häpeää, jota tietyt voimat maassamme ovat poteneet sotiemme päättymisestä saakka.

Esimerkiksi Venäjä-pakotteiden kritisointi ja pyrkimykset irtautua niistä olisivat kansallisen etumme mukaisia. Suomi tarvitsee kipeästi Venäjän kauppaa taloutensa tueksi. Ukrainan sota ei ole Suomen sota. Suomen vaikutusvallan tae myös EU:ssa on ollut vahva talous, jonka pohja on kuluneella vaalikaudella harjoitetun politiikan seurauksena alkanut murentua.