Suomessa valtiovalta reagoi pienyrittäjien huutoon, kuin nälkäisen lapsen vanhemmat taaperonsa itkuun: Syömällä tämän piltit. Puurohiutaleita olisi kaapissa, mutta meille uusavuttomille sen keittäminen on liian vaikeaa. Sanotaan, että missä on tahto, siellä on tie. No, tiekin olisi, mutta tahto puuttuu. Ajattelin auttaa kolmella konkreettisella ehdotuksella pienyrittäjyyden tueksi.
—
- Työttömyysetuudella tuettua yrittäjyyttä?
Työ- ja elinkeinohallinnon yksi parhaista ja yksinkertaisimmista uudistuksista oli joitakin vuosia sitten toteutettu työttömyysetuudella tuetun omaehtoisen opiskelun mahdollistaminen. Vaikka tähänkin uudistukseen sisältyy ”aktiivisen työvoimapolitiikan” 70-vuotisessa hengessä käsittämättömiä työttömän oma-aloitteisuutta ja mahdollisuuksia rajoittavia typeryyksiä, niin saman käytännön voisi mallintaa myös starttirahan kaltaiseksi tueksi yrittäjyyden alkutaipaleelle. Mikä olisi parempi ja houkuttelevampi kannustin yrittäjyyteen, kuin mahdollisuus saada ansiosidonnaista päivärahaa rajatun ajan elämiseen riittämättömän starttirahan sijasta? Uuden yritystoiminnan synnyttämisen lisäksi tällä tuettaisiin tarpeellisia yritysten sukupolvenvaihdoksia.
Tälläkin hetkellä moni ansiosidonnaisen, peruspäivärahan tai työmarkkinatuen varaan työttömäksi jäänyt valitsee työttömyysetuudella tuetun opiskelun, koska kannustimet ovat kohdallaan. Miksi vaihtoehtona ei tarjota mahdollisuutta yrittämiseen? Kustannus olisi yhteiskunnan kannalta sama. Jos haluamme aidosti osallistavaa sosiaaliturvaa, eikö olisi suurta viisautta mahdollistaa työttömyysturvalla opiskelu, yritystoiminnan aloitus tai muu yhteiskunnallisesti aktiivinen, oma-aloitteinen toiminta? Verrataanpa tätä tehottomiksi havaittuihin (orja)työkokeiluihin, joiden ajalta yhteiskunnan rahaa palaa työttömyysetuuden lisäksi yhdeksän euron päivittäisen ylläpitokorvauksen verran. Kysynkin, eikö uusi aloittava yrittäjä ole meille tämän arvokkaampi?
Oikeisto ”intellektuellit” huomio: Sosiaaliturva voisi pienin muutoksin toimia osallistavasti. Miten olisi pienet ”sääntelynpurkutalkoot” sen sijaan, että jatketaan työttömien passivointia kepittämällä? Teille kun on suo siellä, vetelä työkkärissä, niin olisikohan vapaaehtoisuus sittenkin pakkoa parempi osallistaja?
—
- Arvonlisäveron alarajan nosto pienyrittäjyyden tueksi?
Vasemmisto esitti varjobudjetissaan viime viikolla arvonlisäveron alarajan nostoa. Varjobudjetin mukaan arvonlisäverollisen myynnin alarajaa tulisi nostaa 8500 eurosta 25 000 euroon ja huojennuksen ylärajaa 22 500 eurosta 39 000 euroon. Pienyrittäjien ja itsensätyöllistäjien aseman parantamiseksi pidän tätä erittäin kannatettavana, tärkeänä ja humaanina linjauksena. Esitykset, joilla pyritään yrittäjyyden nimissä polkemaan työehtoja tai pidentämään viikkotyöaikaa eivät ole tästä maailmasta.
Suomen pienyrittäjät ry ja Yrittäjänaiset ry ovat molemmat vaatineet arvonlisäveron alarajan nostoa peräti 50 000 euroon. Järjestöjen perusteluja voi lukea seuraavista linkeistä:
http://www.yrittajanaiset.fi/index.php?k=9226
http://www.pienyrittajat.fi/?x103997=432925
Suomen yrittäjät ei ole tälle kuitenkaan lämmennyt eikä aiheesta viime vuoden jälkimmäisellä puoliskolla järjestetty kansalaisaloitekaan oikein ottanut tuulta alleen; allekirjoituksia tuli hieman yli viisituhatta. Syykin on selvä; 50 000 euroa on rajana liian korkea. Suomen yrittäjien mielestä 50 000 euron raja vääristäisi kilpailutilannetta 1-2 henkeä työllistävän yrityksen ja pienyrityksen kesken.
Suomen Yrittäjien näkökulmasta: http://www.yrittajat.fi/fi-fi/suomenyrittajat/a/tiedotteet/suomen-yrittajat-ajaa-arvonlisaveron-perusvahennyksen-nostoa-50-000-euroon-ei-yleisen-alv-rajan-korotusta
25 000 euron rajalla ei sen sijaan voitaisi vielä suuresta kilpailuvääristymästä puhua ja sen voisi nähdä hyvänä kompromissina. Harva yrittäjä pidemmän päälle tyytyy reilusti alle 2000 euron kuukausituloihin. Jos tyytyy ja haluaa vain elättää itsensä yrittämällä, voi sellaista hieman suosiakin. Toisaalta, kuten pienyrittäjien perusteluissa todetaan: ”Kilpailutilanne ei koskaan ole neutraali; jotkut saavat yritystukia, joidenkin palveluihin saa kotitalousvähennyksen, suurimpaan osaan ei. Yksinyrittäjä on todella yksin, sairauspäivinä jää tulo kokonaan saamatta. Kahden hengen kampaamossa on ainakin toinen töissä. Kaksin kulut jäävät pienemmäksi yhtä kohti. Tämän näkee myös kotitalouksissa. Yksin asuva maksaa enemmän vuokraa, maksaa lehtitilausmaksut ja monet muut kulut yksin, kaksin asuvat jakavat menot. Yksinyrittäjä ei kilpaile työllistävien yritysten kanssa, ei suurten eikä pienten. Hän elättää itsensä, mikä sinänsä on arvokasta.”
—
- Palkkatukea ensimmäisen työntekijän palkkaamiseen?
Arvonlisäveron alarajan korottamisen lisäksi haluaisin nostaa keskusteluun palkkatukien merkityksen ensimmäisen työntekijän palkkaamisessa. Nykyisin palkkatuki liittyy pääasiassa työttömän tilanteeseen; kun työttömyys on kestänyt riittävän pitkään, on palkkatuki käytettävissä. Se puolustaa paikkaansa monissa tapauksissa, mutta voidaan myös löytää lukuisia esimerkkejä siitä, miten palkkatukien myöntäminen on lähinnä rahan heittämistä toivomuskaivoon: Tukien myöntämisessä on kyllä rajoituksia, mutta ei mitään innovointiin ja kasvuun kannustavia kriteereitä. Opetus- ja kulttuuriministeriön seuratuesta olisi löydettävissä tukku kannustavia esimerkkejä siitä, miten hanketuen muodossa palkkaukseen korvamerkitty tuki voi juurruttaa hyviä käytäntöjä ja luoda pysyviä työpaikkoja. Palkkatukea nauttivilta yrityksiltä ja yhteisöiltä tulisi vaatia realistinen suunnitelma siitä, miten palkkatuella luotava työpaikka juurtuu pysyvästi osaksi yrityksen tai yhteisön toimintaa ja jatkuu myös tukijakson päättyessä.
Arvonlisäveron alarajan nosto ja palkkatukien kohdentaminen erityisesti ensimmäisen työntekijänsä palkkaavien yritysten tueksi toisivat kaivattuja helpotuksia monien yrittäjien arkeen. Jos palkkatukien myöntämiselle saadaan jokin muukin strategia, kuin toivo, voisi palkkatukiresursseja myös lisätä hieman, vaikkapa suuryritysten tukemisen kustannuksella. Suuryritysten tukeminen kasvun nimissä on mieletöntä. Eikö olisi jo aika kylvää siemeniä?