Valtiovarainministeriö julkisti maanantaina 8.2.2021 kontroversiaalin raportin, jossa esiteltiin Suomen talouskasvun edellytyksiä suhteessa muihin verrokkimaihin ja näistä erityisesti Pohjoismaihin. Raportti huutaa älyllistä epärehellisyyttään taivaaseen asti.

Ilmeisesti jo raportin toimeksiannossa on ohjeistettu, että eurosta ei sitten puhuta, sillä jo maallikon ymmärryksellä jäsenyytemme joustamattomassa eurovaluutassa on se merkittävin eromme suhteessa muihin Pohjoismaihin.

Eurojäsenyyden myötä Suomi menetti oman valuuttakurssipolitiikan, jolla on kilpailukyvyn kannalta suuri merkitys.

Valtiovarainministeriö arvioi Suomen bruttokansantuotteen kasvavan vuosina 2019-2030 noin 10 prosenttia Tanskan, Norjan ja Ruotsin kasvun ollessa samaan aikaan yli 20 prosenttia.

Ajatuspaja Liberan vuonna 2014 julkaisemassa Euron tulevaisuus – Suomen vaihtoehdot -kirjassa kansantaloustieteen professori Vesa Kanniaisen johdolla työskennellyt tutkijaryhmä arvioi, että euro oli aiheuttanut 10 prosentin hyvinvointitappion euroalueen kansalaisille vuoteen 2014 mennessä.

***

Valtiovarainministeriön vältellessä ilmeisen tarkoituksellisesti bensan heittämistä eurokeskustelun liekkeihin, raportin myötä käynnistyi – suhteessa eurokeskusteluun – sekundaarinen keskustelu työvoimapulasta ja työperäisestä maahanmuutosta.

Työ- ja elinkeinoministeriön Ammattibarometri syyskuulta 2020 toteaa työvoimapulan top 10 -ammateiksi sairaanhoitajat ja terveydenhoitajat, sosiaalityön erityisasiantuntijat, kuulontutkijat ja puheterapeutit, yleislääkärit, lastentarhanopettajat, lähihoitajat, ylilääkärit ja erikoislääkärit, psykologit, erityisopettajat ja hammaslääkärit.

Harvalla näistä aloista ratkaisu on suoraan työn perässä Suomeen tuleva maahanmuuttaja, koska suomen kielen taito on erittäin oleellisessa osassa ammatissa pärjäämistä. Joillakin kärjen ulkopuolisilla työvoimapulasta kärsivillä aloilla taas ongelma on työn kuormittavuudessa tai elämiseen riittämättömässä palkkatasossa, jolloin tarvitaan palkan ja sosiaaliturvan yhteensovittamista.

Joillakin aloilla työvoimapula on myös koulutuskeskeisen ja tutkintouskovaisen kulttuurimme luomaa; Olemme itse rakentaneet työllistymisen esteitä korkealla vaatimustasollamme ja paikoin liiallisuuksiin menneellä osaamispassi-, lupakortti- ja sertifikaattibingolla.

Edellä esitetystä listasta esimerkiksi lasten ja vanhusten hoitotyössä sekä sosiaalityössä voisi ja tulisi edelleen tarkastella arkityötä kriittisesti uudelleen ja pohtia missä tehtävissä tarvitaan aidosti pätevyysvaatimusten mukaista tutkintoa ja mihin voi työssä oppia alemmallakin koulutustasolla.

Esimerkiksi varhaiskasvatuksen yksiköihin, kouluihin ja hoivakoteihin kelpaavat kyllä työnhakijat työkokeilu- tai kuntouttavan työtoiminnan sopimuksilla, mutta heitä ei juurikaan voida vakituisesti palkata, koska muodollinen pätevyys puuttuu.

Ajatellaan vaikka 10 vuotta lapsikatrasta kotona hoitanutta äitiä, jolla ei ole lähihoitajan tutkintoa, jolloin hän ei kelpaa lastenhoitajaksi päiväkotiin, vaikka jopa kokeilujaksolla osoittaisi pärjäävänsä. Ja sitten Suomeen houkutellaan lastentarhanopettajia Kreikasta ja Espanjasta?

Tai ajatellaan sosionomeja, jotka sijaistavat sosiaalityöntekijöitä menestyksekkäästi, mutta eivät koskaan saa virkaa, koska muodollinen yliopistopätevyys puuttuu. Ja taas itketään työvoimapulaa?

***

Tutkintouskovaisuutta sivutaan Keskuskauppakamarin Kilpailukyvyn avaimet 2020-luvulla – Suomesta maailman kilpailukykyisin maa -julkaisussa, jossa toivotaan panostuksia muun muassa läpi työuran jatkuvaan oppimiseen:

”Tarvitaan kulttuurin muutos, joka siirtää meidät pois tutkintouskovaisuudesta osaamisuskovaisuuteen. Eli siihen, että työuran aikana hankintaan tarvittavia osaamiskokonaisuuksia, ei aina uutta tutkintoa vanhan päälle.”

Tutkintouskovaisuus on tunnustettu myös Työ- ja elinkeinoministeriössä Ylen uutisen 19.2.2020 mukaan:

” Työmarkkinaneuvos Teija Felt työ- ja elinkeinoministeriöstä sanoo, että Suomessa ollaan tutkintouskovaisia.

– Kun ihmiset lähtevät vaihtamaan alaa, he lähtevät suorittamaan kokonaista tutkintoa, vaikka se ei olisi välttämättä tarpeen, Felt sanoo.”

Jos nyt emme mieti korkeaa osaamista selkeästi vaativia tehtäviä, kuten vaikkapa edellä mainitsemiani lääkäreitä, niin ratkaisuksi työvoimapulaan voi hyvinkin nähdä tutkintouskovaisuudesta osaamisuskovaisuuteen siirtymisen, pätevyys- ja tutkintovaatimuksista höllentämisen sekä työhön perehdyttämiseen, työssä oppimiseen ja täsmäkouluttamiseen panostamisen.

Paperinpalojen sijasta voisi taas ryhtyä luottamaan enemmän ihmiseen ja mestari ja kisälli -tyyppiseen tapaan tuottaa osaamista. Meillä on jo laadukas peruskoulutus ja yleissivistyksemme on korkealla tasolla