Hämeenlinna mainostaa luvatonta vesipuistoa

Tällä viikolla silmiini osui Rengossa 10-tien varressa iso mainos Ahveniston olympiapuistosta. Olympiapuistoa mainostetaan Flow-seikkailupuiston ja Wibit-vesipuiston kuvin. Näistä jäljempänä mainitun osalta uutisoitiin eilen, ettei ELY-keskus myöntänyt lupaa vesipuistolle. Kaupungin markkinoinnin lisäksi voi ihmetellä tämän päivän HäSassa ollutta kaupungin rakennusvalvontapäällikkö Sirkku Malvialan kommenttia, jonka mukaan vesipuiston siirto uimahallin rantaan ei onnistu, koska ”toimijalla on omat sopimuksensa ja työntekijänsä”. Toisin sanoen toimija on jo laskenut sen varaan, ettei heitä mikään pidättele? Vai joko härvelit on järvessä?

Vesipuistosuunitelma on poikinut kaupungille valituksia ja sitä on netissä vastustettu adressilla, jonka on allekirjoittanut tähän hetkeen mennessä 1344 ihmistä. Adressi löytyy osoitteesta http://www.adressit.com/sano_ei_ahveniston_muovipuistolle

Näyttää vahvasti siltä, että ELY-keskuksen kannasta ja kansalaismielipiteestä riippumatta kyseinen puisto on päätetty juntata läpi tai sitten Hämeenlinnan kaupungilla on edelleen liikaa rahaa, kun markkinoinnissa otetaan riskejä ennen lupakäsittelyn ratkaisuja. Ellei ennenaikainen markkinointi sitten ole keinovalikoimassa asian läpiviemiseksi väkisin, kun ”on jo markkinoitu, luvattu ja sovittu”. Ja ELY-keskus näyttäytyy lopulta yhtä hyödyllisenä toimijana, kuin Talvivaaran tapauksessa.