Kirjoitus julkaistu Hämeen Sanomien mielipidepalstalla 27.8.2022

Akuutista energiakriisistä huolimatta ministerimme leikkivät tyrmistyneitä Norjan ilmoitettua, että se aikoo – huoltovarmuuden nimissä – käyttääkin tuottamansa sähkön ensisijaisesti itse. Mikä yllätys se nyt on?

Sähköä on tarjolla, kun laittaa töpselin oikeaan pistorasiaan. Oikea, itsenäinen valtio voi hankkia sähköä tuosta itärajan takaa ihka omalla päätöksellä. Ostohousut jalkaan vaan ja sovintoa hieromaan. Ei se sen vaikeampaa ole. Tarvittaessa Suomi voi myös tehdä Norjat Virolle. Ilmeisesti virtaa viedään sinne enemmän, kuin Norjasta tuodaan.

Ministereiden tulisi uskaltaa johtaa edestä ja lakata piilottelemasta EU:n ja Yhdysvaltojen pakotteiden takana vastuutaan. Parempi että vetävän käteen jää silmä nyt, kuin myöhemmin luu. Viimeistään talven koittaessa todellisuus on kohdattava ja hölmöilyn loputtava. Muuten pistetään pettua leipään ja palellaan pakkasessa.

Todellisuus on edelleen se, että Suomi ei ole missään sodassa. Meidän ei tarvitse toimia, kuin olisimme. Meillä on koko ajan ollut täydet mahdollisuudet varjella idänsuhteitamme kaikesta huolimatta.

Politiikka on vaihtoehtoja. Suuntaa voi muuttaa, jos tekee virheitä. Ne vaan pitäisi ensin huomata. Venäjän hyökkäys Ukrainaan ei voi olla ehtymätön tekosyiden lähde sille, että aivan perusasiat ovat pielessä.

Ilman hömppää tulisi kyllä toimeen. En kuitenkaan kuollaksenikaan muista, että meillä olisi boikotoitu edes amerikkalaista elokuvateollisuutta, kun Yhdysvallat hyökkäsi valheita YK:n edessä suoltaen Irakiin vuonna 2003. Puhumattakaan siitä, että johtajansa valinneet amerikkalaiset olisi torpattu rajalle ja koko Suomi ajettu alas!

Jonkunlaiset pakotteet, joilla puhalletaan ehkä aavistus jakausta vinoon, mutta ei vahingoiteta omaa hipiää, voi vielä käsittää. Omien aivojensa ampuminen seinälle ei oikein mahdu ymmärrykseen, vaikka itsemurha olisikin tehokas lääke kuolemanpelkoon.

Suomen Nato-jäsenyyskin on Venäjän hyökkäyksen johdosta pantu vireille. Mahdollisen jäsenyyden toteutuessa moni Venäjän vihaaja pääsee toteuttamaan unelmaansa lällätellä Putinille ja kärrätä kaipaamaansa rautaa rajalle.

Kuinka monta erilaista oman kansan vahingoksi koituvaa sanktiota, rangaistusta ja poliittista potut pottuina -manööveriä vastauksena yhden suurvallan hyökkäykseen on tarpeeksi, kun toisen hyökkäykset eivät koskaan johda yhtään mihinkään?