Alan pikkuhiljaa ymmärtää Suomen innokkaimpien natottajien näkemyksiä Suomen ulkopoliittisen linjan muuttumisesta. En vain ole halunnut uskoa sitä todeksi. Uskottava se kuitenkin on, kun tätä saatanan historiatonta tunarointia osattomana seuraa. Venäjän ETYJ-edustajien maahan pääsyn evääminen oli ulkopoliittisen johtomme surkein päätös sitten EU-pakotepolitiikkaan sitoutumisen. Vertoja näille päätöksille vetää vain liittyminen EU:hun ja EMU:un. Maatamme lamaan ajavan Venäjän vastaisen pakotepolitiikan takia olemme nyt valmiit romuttamaan myös turvallisuutemme perustan ja historiallisen, aktiivisen rauhanrakentajan maineemme, jonka rakentaminen oli maamme pitkäaikaisimman ja kansainvälisesti arvostetuimman valtiomiehen, presidentti Urho Kekkosen elämäntyö ja perintö.

ETY-kokous 40 vuotta sitten oli yksi Suomen aktiivisen rauhantahtoisen ulkopolitiikan huippuhetkistä. Diplomaatti Jaakko Iloniemi kommentoi sitä YLE-uutisille näin: ”Luulen, että se oli rauhan ponnistuksista tätä lajia suurin. Olihan kyseessä ensimmäinen toisen maailmansodan jälkeinen korkeimman tason poliittinen konferenssi, johon kaikki Euroopan johtajat ja pohjoisamerikkalaiset osallistuivat.” ETY-kokous korosti aikanaan Suomen suurta roolia sillanrakentajana idän ja lännen välissä. Kaiken mahdollisti puolueettomuuspolitiikka.

Todellinen valtiomiesperintö, saati sitten rauhantyö, ei tunnu 2010-luvun Suomessa merkitsevän enää mitään. Kekkosen perintöä on loattu avoimella suomettumispuheella, kutsuen sitä muka asialliseksi turvallisuuspoliittiseksi keskusteluksi. Missä muualla, kuin Suomessa voitaisiinkaan näin vahvasti hyväksyä ja omaksua muualla alun perin esitetty, omaa historiaamme lokaava käsite? Suomettumispuheen vanavedessä vedetään myös presidentti Kekkosen ETYK-perintöä vessasta alas. Siinä missä historiaansa arvostava kansakunta tuntisi ylpeyttä niinkin ylevään tavoitteeseen, kuin rauhanrakentamiseen liittyvästä mahdollisesta suurvalta-asemasta, että rakentaisi sen ympärille vähintään kansanjuhlan, tekee ulkopoliittinen johtomme kaikkensa, latistaakseen kokouksesta pannukakun, jolla ei ole mitään onnistumisen edellytyksiä. Siltojen rakentamisen sijasta Suomi tuntuu haluavan piiloutua siltojen alle. Me emme ole täällä. Emme ainakaan rauhaa rakentamassa.

—

EU-Suomen suoritus kaikkien rimojen alittamisessa alkaa hakea pikkuhiljaa vertaistaan: Olemme EU-jäsenyytemme aikana syöksyneet Euroopan vahvimpien talouksien joukosta talouden tarkkailuluokalle, sotkeneet naapurisuhteitamme urakalla ja möhlineet sen rauhanrakentamisenkin suuren mahdollisuuden, missä meillä vielä olisi varaa loistaa kansainvälisesti ja missä lippumme voisi liehua korkeimmissa saloissa. Seuraava etappi on kansan kurjistaminen ja edistyksellisen pohjoismaisen hyvinvointivaltion romuttaminen EU:n talouskurisääntöjen puitteissa, joko troikalla tai ilman. On se EU meille kuitenkin niin hyvä.

Suomen ulkopoliittinen johto on kokenut tärkeäksi korostaa, että Suomi teki myös ETYJ-asiassa päätöksen itse, mutta presidentti Niinistön mukaan ”vaihtoehtoja ei ollut.” Niinpä niin. Jos joku ei muista, miltä itsenäisen EU-maan yritykset päättää itse näyttävät, niin kääntäköön katseet Kreikkaan.