Salibandyn kehitys vaatii myös poliittista tukea

Salibandyn kehityksestä keskusteltaessa kuulee usein lauseen ”salibandy on vielä nuori laji”. Lauseessa on toki vankka totuuspohja, mutta itseäni häiritsee joskus se, että tuo lause tavallaan tappaa keskustelun sellaiseen odottavaan tilaan, jossa ajatellaan, että aika korjaa. Odottelun sijasta on kuitenkin mahdollista pyrkiä nopeuttamaan lajin kehitystä varteenotettavien urheilulajien joukkoon, toisin sanoen tasoittaa edes hieman puntteja perinteisiin palloilulajeihin, kuten lentopalloon, koripalloon, jalkapalloon ja ennen kaikkea jääkiekkoon nähden.

Salibandyuransa lopettaneita entisiä pelaajia ja muita lajiaktiiveja tarvittaisiin enemmän myös vallan kammareihin niin valtakunnan tasolle kuin kunnallispolitiikkaankin. Kunnallispolitiikka, erityisesti pienemmissä kunnissa, näyttää nykyisin olevan lähinnä eläkeläisten harrastus, mikä kolmatta salibandysukupolvea odotellessa tarkoittaa sitä, että salibandysympatioita ei vielä kabineteissa tunneta siinä mitassa, kuin perinteisten lajien kohdalla. Päin vastoin, joissain tapauksissa nuorekkaan salibandyn pelätään jopa uhkaavan muiden lajien asemaa. Pelko on toki sinänsä aiheellinen, mutta kokonaan toinen asia on se, kannattaako liikuntaa ja urheilua tänä päivänä tarkastella lajien keskinäisen kilpailun kautta. Urheilu ja yhteiskunta voittavat, kun mikä tahansa laji vetää erityisesti nuoria liikkujia puoleensa enemmän, kuin esimerkiksi pelikonsolit ja päihteet.

On huomattava, että poliittinen päätöksenteko ja urheilun olosuhdeasiat liittyvät erottamattomasti yhteen. Valtakunnanpolitiikassa päätetään muun muassa liikuntapaikkarakentamisen valtionosuuksista. Kunnallispolitiikassa, lautakunnissa ja valtuustoissa pidetään oman lajin puolta ja varmistetaan rahanjaon ja muun huomioinnin tasapuolisuus tai harrastajamääriin perustuva oikeudenmukaisuus lajien kesken. Kuntatasolla on arkipäivää, että muun muassa jääkiekon ja jalkapallon olosuhteista pidetään melko hyvää huolta. Harjoitusjäähalleja ja lämmitettyjä tekonurmia rakennellaan vieri viereen, mutta mitat täyttävään salibandyhalliin ei ehkä millään löydetä varoja. Tämä on usein suoraa seurausta siitä, että sisäpalloilun olosuhteet ovat perinteisempien lajien suhteen melko hyvässä kunnossa. Myös salibandyväen on opittava vaatimaan, hyvänä selkänojanaan lajin harrastajamäärä valtakunnassa. Salibandy on lajiliittojen ilmoittamissa harrastajamäärissä mitaten palloilulajien kakkonen heti jalkapallon jälkeen ja 350 000 harrastajalla samankokoinen, kuin jääkiekko (190 000), koripallo (60 000), ja lentopallo (100 000) yhteensä. Sen pitäisi pikkuhiljaa alkaa näkyä. Pitää myös muistaa, että salibandyn mitat täyttävät liikuntapaikat täyttävät heittämällä myös lähes kaikkien muidenkin kuviteltavissa olevien sisälajien kriteerit. Harrastajamääriä ja lajien nauttimia suoria ja epäsuoria julkisia tukia suhteuttaessa voi vain ihmetellä, millaisin perustein niitä jaetaan.

Esimerkiksi Hämeenlinnassa tarpeenmukaiset tilat (Elenia areena) saatiin salibandylle tosiasiassa vasta, kun myös kaupungin naislentopallon lippulaiva HPK alkoi olla uuden areenan tarpeessa legendaarisen Hämeenkaaren lähestyessä elinkaarensa päätä ja tulevaa purkutuomiota. Kantakaupunkiin sijoittuvaa areenaa odottaessa Iittalan ”kauhujen talo” putosi Hämeenlinnalaiselle salibandylle taivaan lahjana, toisin sanoen kuntaliitoksen kylkiäisenä Kalvolasta. Sitä ennen salibandyn mitat täyttävää areenaa haviteltiin 2000-luvun puolivälissä myös Aulangon kylpylän yhteyteen, mutta silloisen Trackersin myötävaikutuksesta huolimatta poliittinen tahto osallistua projektiin ilmeisesti puuttui. Ja kun jäähallien viereen Poltinaholle rakennettiin salibandyhalli, pihisteltiin hankkeesta sen verran, että katsomotilat jätettiin kokonaan rakentamatta. Jääkiekon puolella HPK:n edut on kyllä vuosien varrella kaupungissa varmistettu, tarvittaessa härskistikin. Hallia on remontoitu miljoonilla ja halliyhtiön lainoja takailtu kiistanalaisillakin päätöksillä. Valtakunnallista mainetta niittäneessä Sunny Car Center –sekoilussakin oli ilmeistä, että hanke myytiin ainakin osalle kaupungin päättäjistä lupaamalla panostuksia juuri HPK:hon. (Aiheesta laajemmin: http://www.hs.fi/sunnuntai/a1414206028584 ja http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/10/27/hpk-ja-hameenlinna-kiinni-toisissaan)

Kotikunnassani Hattulassa rakennettiin muistaakseni vuosituhannen taitteessa lukiolle uusi sali “salibandya varten”; tuloksena mitoiltaan 26 x 18 metrin tulitikkuaski mattoalustalla. Forssassa taas edustamani salibandyseura Forssan Suupparit (FoSu) on pyörittänyt kaupungin tuen puutteesta johtuen salibandyhallia yksityisissä, vuokratuissa tiloissa jo useita vuosia. Siinä missä muut palloilulajit toimivat tarkoitukseensa nähden tarpeensa hyvin täyttävissä tiloissa ja puoli-ilmaisilla vuoroilla, FoSu-juniorit maksavat vuoroistaan markkinahintaa. FoSun osalta kaupungin tuki on rajoittunut lähinnä vuorojen tukiostoihin, joiden määrä esimerkiksi jäähallin tukemisen rinnalla on melko pieni. FoSu onkin Forssan kaupungille lähinnä hyväntekijä, sillä on selvää, että n. 350-jäsenisen seuran toiminnan siirtäminen omista tiloista kaupungin sisäliikuntatiloihin toisi kaupunkiin salibandyn akuutin olosuhdeongelman lisäksi myös akuutin salivuoropulan.

On selvää, että seuratoiminnan kehittäminen vaatii rahaa, kun yhteisöllisyyskin tuntuu olevan monin paikoin katoava luonnonvara. Lajin kehittyminen vaatii luonnollisesti seuratoiminnan kehittämistä. Talousnäkymien ollessa heikkoja elinkeinoelämä jakaa tukiaan kitsaasti ja korotukset kausimaksuissa ovat harrastajille myrkkyä. Sen sijaan julkisen sektorin intresseissä ainakin tulisi olla suosituimpien kansanterveyttä edistävien liikuntamuotojen tukeminen etenkin tällaisina aikoina, kun erilaiset passiiviset ajanviettomuodot ja epäterveelliset elämäntavat kilpailevat yhä enemmän kansalaisten vapaa-ajasta ja arkiliikuntakin vähenee. Nykyisin vain noin puolet aikuisväestöstä liikkuu terveytensä kannalta riittävästi. Eräissä tutkimuksissa on todettu, että kaksi kolmasosaa lapsista liikkuu terveen kasvun kannalta riittämättömästi ja jopa viidesosa 15 – 18-vuotiaista on liikunnallisesti täysin passiivisia. Terveydenhuollon näkökulmasta kyseessä on tikittävä aikapommi.

Kimmo Kautio

Eduskuntavaaliehdokas (vas.)