Uusi Suomi uutisoi tänään pääministeri Alexander Stubbin (kok.) Snellman -säätiön talviseminaarissa esittämästä tiukkasävyisestä vastauksesta hänen ulkopolitiikkansa arvostelijoille. (http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/75565-suomi-isojen-pelaajien-palloteltavaksi-tayslaidallinen-alexander-stubbilta)
Stubbin retoriikka on kestämätöntä. Hänen mukaansa vastakkain ovat uusi ja vanha ulkopolitiikka, jossa vanha tarkoittaa YYA-ajan taantumusta ja uusi taas kansainvälisyyttä ja avoimuutta. Räikein ajatusvirhe tässä on se, että Paasikiven-Kekkosen linjan puolueettomuuden ja sotilaallisen liittoutumattomuuden perinnölle perustuva ulkopolitiikka, jota YYA-kirjainyhdistelmällä pyritään mustamaalaamaan, ei automaattisesti sulje pois kansainvälisyyttä ja avoimuutta. Päinvastoin, tälle perinnölle Suomi voi rakentaa avoimet, luottamukselliset ja keskinäisen kunnioituksen sävyttämät suhteet kaikkiin ilmansuuntiin.
Kansainvälisyys ja avoimuus ovat asenteita, jotka eivät lähtökohtaisesti vaadi liittoutumista, isänmaan myymistä ja alistamista instansseihin, joissa vaikutusvaltamme on minimaalinen. Väitän, että Ruotsi ei ole Suomea vähemmän kansainvälinen ilman euroa, eikä Sveitsi ilman EU-jäsenyyttä. Tällaiset virheelliset ajatukset kansainvälisyydestä saavat elintilaa vain sellaisessa ajattelussa, jossa mietitään liikaa, mitä ne meistä nyt ajattelevat, jos olemme eri mieltä? Tällainen ajattelu ei ole isänmaan edun ajamista, vaan patologista häpeää, jota suomalaiset oikeistovoimat ovat poteneet sotiemme päättymisestä saakka.
Toinen ajatusvirhe liittyy siihen, että Suomalaisen liberaalin demokratian kannalta olisi eteenpäin menemistä sitoutua tiukasti EU:n yhteiseen rintamaan. Economist Intelligence Unitin (http://www.eiu.com/home.aspx) demokratiaindeksi kertoo, että demokratiamme on taantunut vuodesta 2008 lähtien. Esimerkiksi EU:n ja Yhdysvaltain TTIP-vapaakauppasopimuksen salamyhkäinen valmistelu ja yli miljoonan ihmisen allekirjoittaman eurooppalaisen kansalaisaloitteen väheksyminen kertovat demokratiasta omaa kieltään. Stubbin näkemys siitä, että Suomi tällä saralla menisi eteenpäin pitäytyessään tiukasti EU:n rintamassa, on hyvin yksiselitteisesti virheellinen. Jos katsoo esimerkiksi Espanjan parlamentin vastikään säätämiä mielenosoitusten vastaisia lakeja ja suhtautumista katalonialaisten itsenäisyyspyrkimyksiin, voidaan todeta Euroopan olevan pikemminkin liukumassa kohti fasismia, kuin liberaalia demokratiaa. (http://rt.com/news/213995-spain-anti-protest-law/)
EU:n pakotepolitiikan kritisointi ja pyrkimykset irtautua siitä ovat Suomen kansallisen edun mukaisia. Suomi tarvitsee Venäjän kauppaa taloutensa tueksi ja Suomen vaikutusvallan tae myös EU:ssa on ollut vahva talous, jonka pohja on nyt harjoitetun politiikan seurauksena alkanut murentua. Olemme ajautumassa auttajasta autetuksi ja uittajasta ajopuuksi, jos suunta ei muutu. (http://www.taloussanomat.fi/jan-hurri/2013/12/08/suomi-haihattelee-ja-ui-ajopuuna-liittovaltioon/201316897/12)
Sävyjä on hyvä nähdä, mutta on selvää, että vain harmaalla alueella Suomi voi olla sellainen harmaa eminenssi, jota kuunnellaan ja arvostetaan niin idässä, kuin lännessäkin.
—-
Aihetta syventämään suosittelen lukemaan myös maailmanpolitiikan professori Heikki Patomäen Puheenvuoro-blogin aiheen tiimoilta:
Kimmo Kautio 