Pohdin totuuden jälkeistä aikaa. Sitä tai totuuden jälkeistä politiikkaa on käytetty termeinä erityisesti kansallismielistä politiikkaa sekä uusien medioiden että vasta- ja vaihtoehtomedioiden nousua vastaan.

Ehkä paras esimerkki totuuden jälkeisestä ajasta on kuitenkin USA:n presidentinvaalien jälkipuinti aivan kaikkineen. Se tarjoaa objektiivisen katsannon aiheeseen ilman vain jonkin tietyn aatesuuntauksen tai ääripään leimaamista.

Toinen puoli kiihkeästi uskoo, että laajamittainen vilppi on tosiasia ja tekee kaikkensa todisteiden löytämiseksi sotkien matkalla osavaltiotkin keskenään, kun taas toinen puoli julistaa, että mitään todisteita mistään vilpistä ei ole olemassakaan.

Medioita ja journalisteja, jotka antavat vilppisyytöksille tilaa, syytetään valehtelijoiksi siitä huolimatta, että nämä syyttävät tahot tukivat koko Trumpin kauden jatkuneita noitavainoja ja tutkivat Venäjä-kytköksiä, joita ei koskaan löydetty.

Valtamedioiden ”riippumattomat” edustajat tarvittaessa vaikka ”faktantarkistavat” valvontakameran tallentaman videomateriaalin valheilla. Usko on monissa tapauksissa vahvempi, kuin pyrkimys pysyä totuudessa.

Toiselle puolelle Trump on messias, toiselle Bidenin voitto oli hyvän voitto pahasta ja tarkoitus, joka pyhittää keinot, joten kaikki vilppiväitteet leimataan ja niille naureskellaan ylimielisesti. Hyvä voitti pahan ja valo kuvitellun pimeyden. Molemmilla puolilla suhde totuudellisuuteen on vähintään kyseenalainen.

Todellisuudessa niin laajamittaista vilppiä ei edes tarvita, kuin jotkut Trumpin kannattajat olettavat. Yhdysvaltain vaaleissa on erikoisuuksia, joita edes kansalaiset eivät itse kunnolla ymmärrä. Tuloksen kääntämiseen riittää kuitenkin muutama kaupunki muutamassa osavaltiossa.

On ymmärrettävää, että Trump herättää tyylillään myös vihaa ja tällä onkin pyritty perustelemaan Bidenin suosiota ja varmasti onkin niin, että Biden sai suuren äänimäärän aidoilta Trumpin vihaajilta, joiden äänestyspäätökselle ei muita perusteita koskaan ollutkaan. Moni näistä äänestäjistä olisi jäänyt kotiin ilman tuota patologista Trump-vihaa, jonka media on heihin tartuttanut.

Liberaali- ja demokraattiporukka kuitenkin omasta puolestaan unohtaa, että viha on myös petoksen mahdollistava polttoaine. Demokraattien leirissä on ilman epäilyksen varjoakaan ollut aivan varmasti ihmisiä, joilla on omassa uskossaan vahva käsitys siitä, että tämän pahan oranssin miehen – itse pirun, Hitlerin ja Mussolinin reinkarnaation – saa kaataa keinoja kaihtamatta.

Ja ajatelkaa, jos siitä olisi vielä tarjottu avokätisesti rahaa maassa, jossa sosiaaliset turvaverkot ovat luvalla sanoen heikot.

Kaikkiaan totuuden jälkeisessä ajassa on mielestäni kyse siitä, että ihmisten kyky sietää epävarmuutta on luvattoman heikko. Meitä on kasvatettu ja koulutettu varmuuteen. Maapallo on pyöreä ja yksi plus yksi on kaksi. Olemme täällä länsimaissa tottuneet luottamaan tieteeseen, demokratiaan, oikeuteen, auktoriteetteihin ja totuuden kertovaan, vapaaseen mediaan.

Siksi juuri kaikkein luotettavimpina pidetyt instituutiot on kaikkein hyödyllisintä korruptoida. Kun pelataan asioilla ja arvoilla, fundamenteillä ja toteemeilla, joille ihmisten koko maailmankuva ja elämäntapa perustuu ja joiden järkkyminen olisi liian raskasta kestää, jo pelkkiä epäilyksiä torjutaan tehokkaasti. Ne ovat kuin pyhäinhäväistyksiä.

Vääräuskoiset profeetat lähetetään kotiin. Yhä harvemmaksi käyville totuuden puhujille ei ole näissä majataloissa yösijoja tarjolla.