Hämeenlinna on hallinnollisessa mielessä lähestulkoon kriisikunta. Kaupunkilaisten luottamus sekä virkamies- että poliittiseen johtoon on horjunut pahemman kerran. Luottamusta ei ainakaan lisää se, että myös kaupungin talous on vaarassa kriisiytyä.
Johtavat virkamiehet ajavat omia etujaan ja halliyhtiöiden johtajat palkkaavat kavereitaan, eikä kukaan näytä tunnistavan esteellisyyksiään ainakaan moraalisessa mielessä. Esteellisyystutkintoja ja -selvityksiä on lyhyessä ajassa ollut useita.
Kun näitä asioita seuraa, tutkii, kirjoittaa ja syöttää tarkastuslautakunnan tutkittavaksi, saa kuulla syytöksiä kiusaamisesta ja maalittamisesta. En tiedä tarvitseeko todella erikseen sanoa, että tarkastuslautakunnalle esteellisyyksien selvittäminen on yksi sen koko olemassaolon tarkoituksista talouden tarkastamisen ohella.
Kaupungin lakimiehet puolestaan näyttävät sotkevan sujuvasti rikoslain ja hallintolain, kuten taloustoimittaja Arno Juutilainen kommentissaan Rimpelä-jutun yhteydessä (HäSa 6.2.2020) totesi. Hämeenlinnassa erinäisten päätösten laillisuus näyttääkin syntyvän siitä, ettei päätöksistä kukaan valita.
Mikäli suhmurointi ja vastuuttomien suurhankkeiden puskeminen eteenpäin palvelujen kustannuksella jatkuu vielä pitkään – ja virkamiehiin, johtaviin poliitikkoihin tai kaupunkikonsernin tytäryhteisöjen vastuunalaisiin päättäjiin kohdistuu vielä useampia epäilyjä esteellisyyksistä tai peräti rikoksista – ei ole kaukana, että täyttyvät kuntalain Lex Kittilänä tunnetun 12 a luvun tarkoittaman poikkeuksellisissa hallinnollisissa vaikeuksissa olevaa kuntaa koskevan valtiovarainministeriön selvitysmenettelyn perusteet:
”1) on aloitettu esitutkinta kunnan viranomaisen tai kunnan toimielimen usean jäsenen tekemäksi epäillystä vakavasta virkarikoksesta taikka useasta virkarikoksesta, eikä kunta ole ryhtynyt riittäviin toimiin kunnan hallinnon saattamiseksi lain mukaiseksi; tai
2) on muuten perusteltua syytä epäillä, että kunnan viranomaiset tai sen toimielimen jäsenet ovat olennaisesti tai toistuvasti toimineet lainvastaisesti tai laiminlyöneet lakisääteisiä velvoitteitaan, eikä kunta ole ryhtynyt riittäviin toimiin kunnan hallinnon saattamiseksi lain mukaiseksi.”
On surullista, että Hämeenlinnan demokraattisesti valituista päättäjistä vain pieni osa käy aktiivista julkista keskustelua, selvittää asioita ja uskaltaa kirjoittaa ajatuksiaan aina kuntalaisten luettavaksi ja arvioitavaksi saakka. Loput istuvat hiljaa rivissä, peukuttelevat somessa ja painavat kiltisti sitä äänestysnappia, mitä kulloinkin käsketään.
Pelko maineen menetyksestä tai konflikteista tietenkin hiljentää tehokkaasti. Välitetään liikaa itsestä ja henkilösuhteista, liian vähän siitä, mitä ollaan tekemässä. Harjoitetaan enemmän suhdetoimintaa, kuin politiikkaa.
Politiikka huutaisi kovasti oman etunsa tai ryhmäedun – yhteisen edun nimissä – uhraamaan kykeneviä johtohenkilöitä; valtiomiehiä, jotka tuntuvat tässä ajassa kadonneen koko maasta, eivät pelkästään Hämeenlinnasta.
Samaan aikaan totuus on tuolla ulkona. Hämeenlinnalaiset edustavat itse itseään. Ojoisilla puolustetaan joukolla terveysasemaa, Sairiossa päiväkotia, Lammilla lukiota ja Myllymäessä alakoulua. Kuntalaisten kokema uhka perus- ja lähipalvelujen alasajosta on todellinen. Reagointi addressein, yhdistyksin ja tilaisuuksin osoittaa näiden palvelujen merkityksellisyyden ihmisten arjessa.
Ojoisten terveysaseman tilaisuus kaupungin järjestämän toriparkin esittelytilaisuuden kanssa samaan aikaan kertoo enemmän kuin tuhat sanaa: Lähipalvelu vastaan toriparkki. Kaupunkilaiset vastaan kaupunki.
Mitä tekevät vastuulliset poliittiset päättäjät? Huhuilevat positiivisen pöhinän ja jonkin täysin abstraktin elinvoiman perään, tietämättä mitä se edes tarkoittaa. Suuruudenhulluja visioita toriparkeista ja areenoista elätellään. Kun joku ei näitä visioita kannata, hänet leimataan tunteella reagoivaksi ja tietämättömäksi kaiken vastustajaksi.
Todellista kiusaamista ja maalittamista on se, että kansalaiselta viedään palvelut ja haukutaan päälle vielä tyhmäksi.
P.S. Kotimaisten kielten keskuksen blogista voit lukea lisää tästä mystisestä elinvoimasta:
Kimmo Kautio 