Naton ensimmäinen pääsihteeri Hastings Ismay sanoi kerran ääneen, että Naton tarkoitus Euroopassa oli ”pitää Neuvostoliitto poissa, amerikkalaiset sisällä ja saksalaiset alhaalla”.

Naton eurooppalaiset kannattajat eivät erityisesti arvosta tätä kuvausta sellaisenaan, koska se ei ole sotilasliitolle erityiseksi kunniaksi ja se on yhtä pätevä tänään kuin silloin, kun se todettiin. Vaikka lause on toki päivitettävä tähän päivään:

”Naton tavoitteena on pitää Venäjä poissa, amerikkalaiset sisällä ja koko Eurooppa alhaalla.”

USA:n ulkopolitiikan jatkeena toimivan Naton ainoa tarkoitus on varmistaa, että voittoisa ja kannattava Euroopan ja Venäjän välinen yhteistyö on ja pysyy heikkona, eikä koskaan saavuta täyttä potentiaaliaan tai haasta Yhdysvaltain hegemoniaa.

Valitettavasti Eurooppa on täynnä ihmisiä, jotka ostavat USAID:n ja Yhdysvaltain hallinnon maksaman mediapropagandan tuella luotuja uhkakuvia, jotka puhaltavat Naton kuolevaa hiillosta. Tästä syystä tämä toisen maailmansodan reliikki sotilasliitto ei lakannut olemasta, vaikka Varsovan liitto lakkasi.

Vasta-argumenttina tähän propagandaan sortuneet eurooppalaiset väittävät lähinnä, että Venäjän aggressiivisuus ja todisteet sen toimista puhuvat puolestaan ​​ja oikeuttavat transatlanttisten turvallisuusrakenteiden tarpeen.

Tietenkin tämä uppoaa siihen osaan väestöstä, joka ei ole tietoinen siitä, että heidän alitajuntaansa on istutettu pelkoja ja epäilyksiä vuosikymmenien uutis- ja viihdepropagandalla.

Propagandateollisuus toimii ylhäältä alaspäin. Ensinnäkin, kun valtion hallinto rahoittaa ja ruokkii tietoa jakavaa mediaa, media ei pure sitä ruokkivaa kättä.

Toiseksi, koulutettu luokka, joka pitää itseään tiedostavana, lukee aktiivisesti tiedotusvälineitä ja jakaa tietoa eteenpäin. Kirjailijat ja käsikirjoittajat ammentavat ideansa ympäristöstä, mukaan lukien mediasta ja ihmisten käsityksistä. Ylhäältä käynnistetty propaganda muuttuu viihteeksi ja virtaa sankaritarinoksi, kirjoiksi, elokuviksi ja peleiksi ja edelleen kuluttavan väestön alitajuntaan. Väestön, joka on jo pinnallisesti, mutta toistuvasti kuluttanut samaa myrkkyä.

Jos kerrot jollekin, joka vietti nuoruutensa katsomalla Hollywoodin sankarielokuvia ja tappaen pahiksia sotapeleissä, että amerikkalainen ei ole sankari, joka suojelee pahiksia tässä todellisuuden pelissä, vaan pahis itse, hänen koko maailmankuvansa murtuu.

Tosiasia on kuitenkin, että samaan aikaan Yhdysvallat on pyrkinyt vuosikymmeniä jatkuvasti tuomaan ohjuksiaan ja laajentamaan Natoa lähemmäs Venäjän rajoja sekä aseistamaan Venäjän lähinaapureita; tai yksinkertaisesti sanottuna: provosoimaan.

Joten ne kaksi tapaa, joilla Yhdysvallat pitää Euroopan ”alhaalla”, perustuvat toisaalta Venäjän provosointiin ja toisaalta Venäjä-pelkojen lietsomiseen ”pehmeän vallankäytön” avulla, koska nämä menetelmät ruokkivat toisiaan.

Kun Venäjä provosoituu aikanaan – kuten on tapahtunut esimerkiksi Georgiassa ja Ukrainassa – saadaan uusia todisteita ”pahuudesta” ja ”provosoimattomasta aggressiosta” ja propagandan istuttamat pelot ja ennakkoluulot aktivoituvat. Tämä saa Tukholman syndroomasta kärsivät Euroopan kansat pyytämään ja kerjäämään lisää myrkkyä.

Tukholman oireyhtymä on psykologinen tila, jossa vastoin tahtoaan otetut panttivangit kehittävät sympaattisen suhteen vangitsijoihinsa. Oireyhtymän vaikutuksen alaisena panttivangit puolustavat tai auttavat vangitsijoitaan ja jopa antavat heistä myötätuntoisia todistuksia jälkikäteen.

Näin on käynyt Euroopalle, joka on otettu panttivangiksi laukaustakaan ampumatta, eikä oireyhtymä osoita parantumisen merkkejä.

Tukholman syndrooman yhtenä tunnusmerkkinä on mainittu, että uhri kokee jakavansa samat arvot hyökkääjän kanssa, mikä saa panttivangin lakkaamaan näkemästä hyökkääjää uhkana.

Kun seniili Joe Biden myy meille tuplahinnalla kaasua räjäytettyään energiainfrastruktuurimme ja Donald Trump uhkailee Eurooppaa uusilla tulleilla, hänen rauhansuunnitelmansa jättäessä Ukrainan tähtitieteellisen kalliin jälleenrakentamisen lähes kokonaan Euroopan maksettavaksi, eurooppalaiset korostavat jatkuvasti Euroopan ja Yhdysvaltojen arvojen yhteisyyttä.

Kaikki tämä saa eurooppalaiset ​​ajattelijat voimaan pahoin. Tässä tarvitaan muutakin, kuin tätä turhaa, tyhjää puhetta.

Meille annettiin sota, jonka olisimme voineet välttää täysin omin voimin yksinkertaisesti tulemalla toimeen naapureidemme kanssa sivistyneesti ja huomaavaisesti, ja pitämällä amerikkalaiset myyntimiehet poissa Euroopasta. Transatlanttisille turvallisuusrakenteille ja Yhdysvaltain suojelulle ei koskaan ollut todellista tarvetta – vain markkinoitua.

Yhteiset, kapitalistiset arvomme ovat johtaneet siihen, että olemme tilanneet paskaa, jota emme koskaan tarvinneet, ja nyt meidän täytyy teeskennellä, että pidämme siitä edelleen, koska olemme liian tyhmiä ja laiskoja ottamaan selvää kuinka päästä tilauksesta eroon. Laskut kasaantuvat ja lähestymme konkurssia niin taloudellisesti kuin henkisesti ja älyllisestikin.

Toivottavasti löydämme kadonneet aivomme, jotta emme tarvitse tulevaisuudessa esimerkiksi kiinalaistyylistä kommunismia torjuaksemme tätä idiotismia.

Ajattele, hyvä ihminen!

English version of this article is available @Medium.

Kuvituskuva: U.S. Army Europe Images (CC BY 2.0)