”80 prosenttia ihmisistä on idiootteja, ainakin, mitä tulee rahaan. Finanssisektori on tunneli, joka ottaa rahaa idiooteilta ihmisille, jotka ovat parempia rahan kanssa. Tästä hyötyvät kaikki – sekä idiootit että ne toiset”, suorapuheinen suomalaispohatta Björn Wahlroos täräytti lähes vuosikymmen sitten vuonna 2015 Tanskassa vakuutusyhtiö PFA:n seminaarissa.

Wahlroosin puheista nousi kova kohu. Oletettavasti hän suututti puheillaan ainakin tuon 80 prosenttia ihmisistä, niin suoraan demokraattisten yhteiskuntien ongelmien ytimeen hän sanoillaan sivalsi.

Siinä missä Wahlroosin mainitsema 80 prosenttia kansasta muodostaa enemmistön mielipiteen lähes asiassa kuin asiassa, jäljelle jäävästä viidenneksestä nousevat toisinajattelijat ajatuksineen – yleensä vain tullakseen julkisuudessa teilatuiksi ja tuomituiksi.

”Ajattelu on vaikeaa, siksi useimmat ihmiset tuomitsevat”, virkkoi sveitsiläinen psykiatri ja analyyttisen psykologian perustaja Carl Jung omana aikanaan osuvasti.

Mutta sanoi Wahlroos samassa seminaarissa muutakin:

”Eurooppa on syvällä paskassa. Jokin on mennyt lännessä pahasti pieleen. Poliittinen järjestelmä ei kykene selvittämään ongelmia: ei ole kasvua ja kriisejä on”, Wahlroos julisti.

Paskan pinta on sittemmin noussut ja Eurooppa uponnut siihen korviaan myöten. Maanosa on ajelehtinut kriisistä toiseen vailla näkymiä paremmasta. Sota jyllää Euroopassa ja idiootit vaativat lisää eskalaatiota.

Uutta yhteisvelkaa odotellaan edellisen – jonka piti jäädä ensimmäiseksi ja viimeiseksi – perään. Suomen vallanpitäjät ja valtamedia tulevat huolehtimaan, että sitäkin kannattaa pian tuo kuuluisa 80 prosenttia maamme väestöstä, Nato-jäsenyyden tapaan.

Suomalaisessa poliittisessa järjestelmässä puolue nousee pääministeripuolueeksi noin 20 prosentin kannatuksella. Eduskuntavaaleissa 2023 pääministeripuolueeksi nousseen kokoomuksen kannatus oli 20,8 prosenttia, mikä tarkoittaa 644 555 äänestäjää. Wahlroosin lausumaa mukaillen näistä äänistä reilut puoli miljoonaa on peräisin idiooteilta, ellemme sitten lapsenomaisesti usko, että kaikki maamme älykkyys kasautuisi aina vaalivoittajan vankkureille.

Pareton periaatteen mukaan 80 prosenttia seurauksista johtuu 20 prosentista syitä. Suomalaisen demokratian tapauksessa 20 prosenttia äänestäjistä aiheuttaa käytännössä 80 prosenttia politiikasta, kun pääministeripuolue pääsee kirjoittamaan hallitusohjelmaa omilla ehdoillaan, joskin muiden hallitukseen pyrkivien puolueiden kynnyskysymyksiä vaihtelevasti huomioiden.

Tyhmät ihmiset ovat vaarallisempia, kuin pahat

Demokraattisen järjestelmän puitteissa tarvittaisiin kipeästi ajattelevia älyköitä, joiden tulisi osata pelata politiikan peliä tyhmien ehdoilla. Mutta miten heidät saataisiin nostettua valtaan?

Huhtikuussa 1945 Flossenbürgin keskitysleirillä kuollut saksalainen teologi ja filosofi, natseja vastustaneen Tunnustuskirkon perustajajäsen Dietrich Bonhoeffer väitti, että tyhmyys on vaarallisempi hyvän vihollinen kuin pahuus. Tämä johtuu siitä, että siinä missä voimme protestoida tai taistella pahoiksi tunnistamiamme ihmisiä vastaan, niin tyhmiä vastaan olemme puolustuskyvyttömiä.

Tyhmyyttä vastaan taistelussa mikään määrä älyllistä argumentaatiota ei tehoa. Yhteiskuntamme on myös kollektiivisesti paljon suvaitsevaisempi tyhmyyttä kuin pahuutta kohtaan. Kun tyhmä joutuu selkä seinää vasten ja kohtaamaan tosiasioita, joita ei voida kumota, hänen päässään napsahtaa ja hän lyö, sanan säilällä tai aivan oikeasti. Ryssittelee ja haukkuu putinistiksi, salaliittoteoreetikoksi, rasistiksi, natsiksi, rokotedenialistiksi, kommunistiksi tai antisemitistiksi, vain muutamia mainitakseni.

Lyömisen tarkoitus on älymystön vaientaminen.

Vuonna 2009 julkaistussa pamfletissaan Lumedemokratia Katja Boxberg ja Taneli Heikka näkivät, että Suomessa älymystö on paitsiossa ja pitää ajatuksensa omana tietonaan. Älymystön luonteeseen kuuluu sanomisen pakko ja osallistuminen julkiseen keskusteluun. Jos älymystö ei osallistu, sitä ei enää ole. Kirjoittajien mukaan aivan tavallisetkin ihmiset huomaavat tämän ja huokaisevat alistuneesti, että ”Suomeen mahtuu kerrallaan vain yksi mielipide”.

”Asian vakava puoli on, että maa, jossa on kerrallaan vain yksi mielipide, ei voi olla demokratia. Se on nyky-Venäjän kaltainen ohjattu demokratia. Demokratian tunnusmerkkeihin kuuluu keskustelu erilaisista yhteiskunnallisista ihanteista ja reilu poliittinen kamppailu vallasta”, Boxberg ja Heikka kirjoittavat.

Tähän peilaten maassamme ei ole pahempaa ”vatnikkia”, kuin idiootti, joka osallistuu innolla taistoon yhden oikean mielipiteen puolesta toisinajattelijoita vastaan, muilta opituilla tunnussanoilla.

Tyhmyys ei ole välttämättä synnynnäinen vika, mutta tietyissä olosuhteissa, kuten pelon ilmapiirissä, ihmisistä tehdään tyhmiä tai pikemminkin he antavat tämän tapahtua itselleen. Tyhmä ihminen on usein itsepäinen, mutta ennen muuta hän on epäitsenäinen. Keskustelussa hänen kanssaan tuntuu usein siltä, että et ole tekemisissä hänen persoonansa kanssa, vaan hänet haltuunsa ottaneiden iskulauseiden ja tunnussanojen kanssa.

Tällä tavoin noiduttu, hyväksikäytetty ihminen pystyy myös mihin tahansa pahaan – ja on samaan aikaan kykenemätön näkemään sen olevan pahaa. Loitsua ei pura mikään opetus, vaan ainoastaan sisäinen vapautuminen, kunhan on ensin vapautunut ulkoisesti.

”Eivät protestoinnit tai voimankäyttö saavuta täällä mitään; järki putoaa kuuroille korville; ennakkoluulojen kanssa ristiriitaisia ​​tosiasioita ei yksinkertaisesti tarvitse uskoa – sellaisina hetkinä tyhmä ihminen jopa muuttuu kriittiseksi – ja kun tosiasiat ovat kiistämättömiä, ne vain työnnetään sivuun merkityksettöminä, satunnaisina. Kaikessa tässä tyhmä ihminen, toisin kuin pahantahtoinen, on täysin itsetyytyväinen ja helposti ärsyyntyvänä tulee vaaralliseksi hyökkäämällä”, Bonhoeffer muotoilee.

Onko politiikassa luovuttava älystään?

Älyllisen ihmisen paradoksi politiikan parissa on se, että sen parissa tulisi jaksaa pyrkyrinä vuosikaudet oman itsensä kanssa ristiriidassa ja oman mielenrauhansa uhraten.

Valheen varjossa pitäisi roikkua mukana mieluiten kaikkien vaalien kestomenestyjien, kokoomuksen tai demareiden riveissä, suoltaa julkisuuteen puolueen iskulauseita ja ympäripyöreitä lausuntoja, pitää turpansa kiinni kaikesta oikeasti merkityksellisestä ja ansaita idioottien äänet, jotta voisi päästä vaikuttamaan niissä kabineteissa, joissa päätöksiä junaillaan. Mutta vain tyhmä kykenee sietämään tällaista itsepetosta ja ristiriitaisuutta itsensä kanssa riittävän pitkään.

Vallan luonne edellyttääkin luopumista tietyistä älykkäälle ajattelulle välttämättömistä kyvyistä, kuten riippumattomuudesta, kriittisestä ajattelusta ja reflektiosta.

Bonhoefferin argumentti on, että mitä enemmän joku tulee osaksi instituutiota, sitä vähemmän yksilö hänestä tulee. Valta tekee ihmisistä älykkyyden hylänneitä mannekiineja.

Kun ihmiset liittyvät poliittiseen puolueeseen, näyttää siltä, ​​​​että useimmat haluavat tunnustaa väriä sen sijaan, että ajattelevat asioita. Karismaattiset ja jännittävät ulkopuoliset, jotka ovat vielä politiikkaan pyrkiessään täynnä älyä ja järkevää politiikkaa, muuttuvat imbesilleiksi heti valituksi tultuaan.

Koska älykkäiden ja pahojen ihmisten on vaikea saavuttaa valtaa, he tarvitsevat siihen tyhmiä. Kuin lampaita pellolla, tyhmiä ihmisiä voidaan ohjailla ja manipuloida sekä suuressa yleisössä että vallan kabineteissa.

Selvällä suomella sanottuna demokratiaan perustuva poliittinen järjestelmä ei kykene selvittämään ongelmia, vaan luo niitä lisää, koska idioottien enemmistö ratkaisee järjestelmällisesti jokaiset vaalit. Siksi myös politiikan sisällöt ja teemat suunnataan älyköiden sijasta lampaille.

Nihilismin houkutus

Raamatun sana, että Jumalan pelko on viisauden alku, julistaa, että ihmisten sisäinen vapautuminen elämään vastuullista elämää Jumalan edessä on ainoa aito tapa voittaa typeryys.

Mene ja tiedä. Ainakin fundamentalistikristityt vaikuttavat elävän aivan yhtä noiduttuina omiin ikiaikaisiin totuuksiinsa, kuin muutkin ideologioidensa sokaisemat.

Näitä asioita pohtiessa nietzscheläisen nihilismin houkutus on valtava.

Friedrich Nietszche luonnehti nihilismiä maailman ja erityisesti ihmisen olemassaolon tyhjentämiseksi merkityksestä, tarkoituksesta tai ymmärrettävästä totuudesta. Hän uskoi, että yksilöiden tulisi luoda omat arvonsa perustuen omaan tahtoonsa sen sijaan, että he noudattaisivat yhteiskunnan tai uskonnon määräämää moraalikoodia.

Ranskalainen eksistentialisti Jean-Paul Sartre seurasi perässä. Sartrelle ei ole olemassa Jumalaa, objektiivista arvojärjestelmää eikä muuta olemusta kuin se, minkä itse luomme itsellemme. Hän torjuu ”deterministiset tekosyyt” ja sanoo, että ihmisten on otettava vastuu itsestään ja käyttäytymisestään.

Sartrelainen eksistentialismi ei välttämättä ole se viisain oppi, jos yksilönä tavoittelee ahdistuksesta vapaata ja onnellista elämää, mutta sisäistä vapautta korostavana elämänkatsomuksena se suorastaan vaatii pakenemaan tyhmyyttä.

Eksistentialisti voi toki valita kristinuskonkin järkiperusteisesti – Søren Kierkegaardin tapaan – jos kokee sen parhaaksi tarjolla olevista opeista massoittaisen typeryyden voittamiseksi ja siedettävämmän yhteiskunnan järjestämiseksi.

---

Kuvituskuva: DeepAI